Tarinani – TaigaDogs

Tämä aloitus on aina vaikea, kun ei tiedä mistä aloittaisi. Saisin varmaan väkerrettyä kirjan tästäkin pienestä esitelmästä: Mikä ihmeen TaigaDogs?

Opiskelin yliopistossa ruotsin kieltä muutaman vuoden, kunnes luennoilla käyminen ja tentteihin pänttääminen alkoi tuntua raskaalta, vaivalloiselta ja kaiken kaikkiaan ”pakkopullalta”. Tätäkö haluan tehdä? En. En ainakaan juuri nyt.

Ensirakkaus

Opiskeluaikoina hankin tuon maailman rakkaimman kääpiövillakoiran, Onnin. Onnin kanssa ollaan koettu yhtä sun toista, niin ylä- kuin alamäkiä. Onneksi kuitenkin ne ylämäet aina voittaa ja alamäestä on suunta vain ylöspäin. Onni on opettanut minua koiranomistaja todella, todella paljon. Osaan lukea koiria paremmin ja näen heti, mikä on esimerkiksi mukavaa ja mikä ei, koska on huono-olo ja koska on päästävä ulos.

Syksyllä 2018 Onni sai tuomion kyynärpäistä 2/2 ja haaveet agilitysta jäi sikseen. Myös kymmenien kilsojen vaellukset ja retkeilyt ovat historiaa Onnin kanssa. Totta kai lausunto harmitti ja harmittaa edelleen, mutta käänsin asian voitoksi ja nyt me voimme keskittyä Onnin kanssa niihin lajeihin, joita pystymme vielä harrastamaan. Ja en voi kylliksi kiittää niitä huippuja kouluttajia, jotka ovat saaneet Onnin vireyden kohdilleen sekä rally-tokossa että tokossa.

Meillä on kivaa treeneissä ja mulla meinaa onnen kyyneleet välillä tulla, kun voin tuntea ja nähdä, miten innoissaan ja onnellinen Onni on saadessaan työskennellä minun kanssa. Vastoinkäymiset vahvistaa, sen voin todeta meidän kahden kohdalla.

Olipa kerran bordercollie…

Samalla kun olin pyöritellyt mielessäni yrittäjyyttä, haaveilin bordercolliesta. Itseasiassa olen haaveillut kyseisestä rodusta jo 90-luvusta lähtien nähdessäni elokuvan Babe – urhea possu. En kokenut kuitenkaan olevani valmis ottamaan monessa lähteessä puhuttua, erittäin aktiivista rotua.

Selvittelin ajankuluksi vuosia bordercollie kasvattajia, jätin taas ajatukset hetkeksi toisaalle, tuumailin ja olin uudestaan yhteydessä kasvattajiin, josko saisi tulla moikkaamaan koiria. Aiempien kokemusten perusteella arvostin ja arvostan edelleen, mikäli pentueen vanhemmat ovat laajasti terveystutkittuja. Periaatteessahan koskaan ei kai voi tietää tarkalleen mitä pennuista kasvaa, mutta riskit esimerkiksi myöhemmin ilmeneville rakenteellisille vioille pienenevät, kun tietää vanhempien olevan terveitä. Tämä oli myös yksi kriteerini, kun vihdoin halusin kurotella yhtä unelmistani kohden ja saada oma bordercollie. Tiesin myös, millaista pentua etsin.

Nyt tätä romaania tässä kirjoitellessa vieressäni tuhisee jo pian viiden kuukauden vanha maailman sympaattisin bordercollie tyttönen, Taiga. Odotus oli pitkä ja vasta vähän ennen luovutusta sain varmuuden siitä, kuka luokseni muuttaisi. Kuvailin kasvattajalle ytimekkäästi jotenkin näin ”pentu, joka on ihmisläheinen, mutta myös treeneissä sähäkkä ja energinen”. Haluan kiittää Marjoa, Taigan kasvattajaa siitä, että sain täydellisen paketin juuri meille.

Tie yrittäjyyteen

Ennen kuin Taiga oli edes syntynyt, vahvistui päätökseni yrittäjyyden tiimoilta. Vaikka koirien kanssa touhutessa viedään ne kuuluisat hermotkin joskus äärirajoille, nautin joka hetkestä, sillä tämä on asia, mistä nautin ja missä kaikki muut huolet jäävät hetkeksi unholaan. Parasta on tulevaisuudessa se, että saan yhdistää rakkaan harrastukseni työelämään ja tehdä työstäni omannäköisen.

Verkkosivuillani myynnissä tulee olemaan rajatumpi, mutta sitäkin laadukkaampi valikoima tuotteita. Haluan tarjota asiakkailleni tuotteita, joihin itse luotan ja jotka itse koen parhaiksi rakkaille karvaisille ystävilleni. Toivon myös, että viihdytte sivuillani ja koette asioinnin olevan helppoa ja mutkatonta. Osa tuotteista kuuluu myös meidän arkeen ja haluankin jakaa aina kokemuksia myytävistä tuotteista blogin puolella.

Verkkosivujen lisäksi olen onnesta soikeana, kun saan osallistua Dobon koulutusohjaajakurssille tulevana syksynä. Dobo on suunniteltu kasvattamaan sekä ohjaajan että koiran lihaskuntoa, kehonhallintaa, liikkuvuutta ja tasapainoa. Ja samalla parantamaan suhdetta koiran ja omistajan välillä (http://www.dobo.fi/dobosta/).

Mistä nimi TaigaDogs?

Vanhemmiten, asuttuani kaupungissa, olen oppinut arvostamaan luontoa ja rauhallisuutta. Retkeily on minun ja avopuolisoni uusi, toistaiseksi vielä satunnaisempi harrastus. Rakastan meidän kauniin kotimaamme Suomen metsiä ja halusin tuoda sen jollain tavalla esiin yrityksen nimessä. Taiga tarkoittaa havumetsävyöhykettä (boreaalinen vyöhyke), johon myös Suomi kuuluu. Ja toistamiseen, Suomen metsät, erityisesti kangasmetsät ovat retkillä kuin ruokaa silmille. No niin, se siitä maantieteellisestä oppitunnista. Tykästyin tähän boreaalisen vyöhykkeen yhteen termiin niin kovasti, että halusin nimetä tuon pennun sen mukaan. Halusin yrityksen nimestä myös lyhyen ja ytimekkään. Reippautta logoon tuo juokseva bordercollie.

Haluan itse yrittäjänä olla helposti lähestyttävä, iloinen ja ennen kaikkea oma itseni. Tervetuloa mukaan! <3