Oma koira, paras koira

Sosiaalisen median myötä tuntuu, että paljon asetetaan paineita koiraharrastusten(kin) parissa. Kuka kouluttaa ja miten, miten sä ohjaat koiraas ja kenen pentu osaa eniten temppuja? Kenen koiralla on eniten ja parhaat varusteet? Miks puet sitä, ei se sitä tarvi? Miks et pue sitä se tarvii vaatetta? Miks sä syötät sille tota, se voi kasvaa vinoon? Elä tee noin kun peset sitä, pilaat sen. Miks otit toisen koiran kun sun edellinenkää ei oo ees kahta vuotta. Mitä enemmän harrastat sen parempi, mitä enemmän käytät rahaa sun koiran fyssareihin, hierontoihin, vesijuoksuihin, uimiseen ja ylipäätään sen harrastuksiin, vielä parempi. Koiraharrastajat ei suinkaan ole ainoa lajinsa kommentoimaan toisten tekemisiä ja tapoja, mutta yksi suurimmista ehkä, sillä onhan koiria Suomessa vajaa miljoona.

Mulla oli Taigaa ottaessa jonkin sortin paineita siitä, että osaako se istua, mennä maahan, antaa kaikki tassut, odottaa, tulla luokse, tehdä kieppejä, kärrynpyöriä, spagaatteja, kieriä puiden ja tasapainotyynyjen päällä. Oonko huono ihminen kun otan aktiivisen rodun ja en opetakaan sille kaikkia kirjojen temppuja maasta taivaaseen ennen kuin ikä täyttyy puolella vuodella? Onneksi järki huusi päässäni: ”et”.

Ennen kuin Taiga tuli taloon, olin päättänyt, että keskityn sen kanssa ihan perusjuttuihin ja mahdollisimman hyvän ja luotettavan suhteen luomiseen. Toki kaiken maailman erilainen tekeminen on osa suhteen luomista, mutta en asettanut sen kummempia tavotteita temppukirjasta neidin kanssa. Yks asia, jota vahvistin joka päivä aina joka tilanteessa enemmän ja enemmän, oli luoksetulo. Se on asia joka on miusta todella tärkeä paitsi nuoren, myös vanhemman koiran elämässä. Mitä jos karhu tulee mökkitiellä vastaan tai hirvi sonni sarvineen? Poistuminen paikalta hitaasti on yleensä eka yritys ja eikö olisin tärkeää saada koira mukaan? Myönnän, Onnista en olisi niin varma, se saattaisi uhmata karhua, mutta melkein voin lyödä vetoa, että Taigan kanssa hinkattu luoksetulo näkyisi edellä mainitussa tilanteessa. Edelleen vahvistan sen luoksetuloa. Se ei ole ikinä jättänyt tulematta ja tulee aina viimeistään toisella käskyllä. Toinen asia, mitä neidin kanssa ollaan harjoiteltu, on luopuminen ja odottaminen sekä ennen kaikkea rauhoittuminen (joskin tämä on edelleen työn alla, heh:D). Olen myös sosiaalistanut Taigaa viemällä sitä joka paikkaan pentuna, julkisista muista kuin bussissa ei olla päästy käymään.

Olen halunnut antaa Taigalle mahdollisimman paljon tilaa ja aikaa olla pentu. Ja vaikka sen kanssa arki onkin rakennettu aikalailla perus pööpöilystä, rajoista ja rakkaudesta, se on aivan järjettömän kuuliainen, lempeä ja luottavainen koira innokkaalla tekemisen asenteella. Nyt Taiga on jo sen ikäinen, että ollaan aloiteltu junnuagility, ja ensimmäinen verijälki käydään tsekkaamassa toivottavasti loka-marraskuun vaihteessa. Toko me aloitellaan ensi vuonna ”tosissaan”. Mulla on omat henkiset tavoitteet päästä kisaamaan ja vielä hienompaa olisi osallistua arvokisoihin. Haluan neidille todistukseen myös titteleitä hyvin arvosanoin, mutta kaikki aikanaan. Canicross me ollaan sen kanssa myös korkattu, mutta todella lyhyissä 70-100 metrin matkoissa ja vain muutama (2-4) pätkä kerralla. Ja kyllä, haave olisi ensi vuonna päästä kisaamaan kyseisen lajin parissa, mikäli omani ja ennen kaikkea koiran kunto sen kestää.

Yksi syy miks me mennään rauhallisemmin Taigan kanssa, on miun oma paineistuminen, josta luojan kiitos olen hurjaa vauhtia päässyt eroon. En enää vertaa itseäni muihin vaan teen kaiken kuten itse parhaaksi näen ja toki asiantuntijoiden neuvojen saattelemana. Mä en halua tuomita ketään suorin sanoin tai kommentoida kenenkään treenivideoita oikeiksi tai vääriksi. Toki mielipiteitä ja rakentavaa palautetta saatan (mutta erityisen harvoin) pääosin omiin kokemuksiini nojaten antaa, mutta en odota vastapuolen todellakaan tekevän niin. Mulla on myös työelämässä ja monesti muuten arjessa tapa kasata asioista päällekkäin ja parhaillaan yritän hoitaa kolmea asiaa yhtäaikaa, ja pahimmassa tapauksessa ne kaikki asiat on hoidettu vähän sinne päin. Yritän välttää tätä miun typerää toimintatapaa koirien kanssa. Siks me mennään askel – ja tällä hetkellä vähän harrastukset ja temput kerrallaan.

Onko sillä välttämättä omaan elämään niin suurta merkitystä, jos joku ottaakin kolmannen tai vaikka neljännen koiran? Onko sillä väliä jos se onkin aussien sijaan malinois tai labbiksen sijaan lyhytkarvainen saksanseisoja? Tai jos se syökin vain raakaa nappuloiden tai 50/50 ruokinnan sijaan? Ennen kaikkea on tärkeää, että tiedät juuri omalle koirallesi parhaat tavat ja rutiinit, vaatteet ja ruuat, eikö? Ja jos jollekin toiselle toimii tämä opetustekniikka paremmin, ei toimi välttämättä juuri sinulle. Maailma on niin todellisen täynnä erilaisia tapoja, systeemejä ja ennen kaikkea eri rotuja omin persoonin, että ihan itkettää.

Rakastakaa omia koirianne se on tärkeintä! Älkää ottako paineita toisistanne, vaan teette just niin kuten itse parhaaksi näette, olkaa rentoja ja kantakaa huumoria mukana tämän ihanan harrastuksemme kanssa! <3

Rauhallista syksyä. <3

Jaa tämä artikkeli!

Tilaa uutiskirje

Saat ensimmäisten joukossa tietoa uusimmista blogiartikkeleista ja tarjouksista.

Uusimmat tuotteet

44,90  sis. ALV
24,90  sis. ALV
69,90  sis. ALV
19,90 20,90  sis. ALV

Koiraurheilu

Foliopeite

29,90 46,90  sis. ALV
Varasto loppu
19,90  sis. ALV

Koulutus

Merkkikartio

6,90  sis. ALV
16,90  sis. ALV

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *